Nuorisokeskus Anjalassa on tehty merkityksellistä nuorisotyötä jo 20 vuotta! Nuorisokeskus Anjala perustettiin lokakuussa 2000. Nyt 20. toimintavuoden alussa Nuorisokeskus Anjala on muuttanut tiloihin, jonka mittaiseksi se on kuluneiden vuosien aikana kasvanut.

-Toiminta alkoi yhdessä toimistohuoneessa ja noin 30:lla vuodepaikalla maatalousoppilaitostoimintaan suunnitelluissa tiloissa. Vuoteen 2020 lähdetään 149:llä vuodepaikalla ja nuorisokeskustoimintaan suunnitelluissa tiloissa, kuvaa toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen tapahtunutta kehitystä.

Kouvolassa, Anjalan kylässä, jokivarren kartanomiljöössä toimiva nuorisokeskus on yksi yhdeksästä opetusministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. Ensisijaisesti se palvelee valtakunnallista nuorisotoimintaa, leiri- ja luontokoulutoimintaa sekä nuorisomatkailua. Taustalla toimii Ankkapurhan kulttuurisäätiö, yleishyödyllinen yhteisö, jonka tuotto käytetään nuorisokeskustoiminnan kehittämiseen ja alueen kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Nuorisokeskus Anjala on yksi yhdeksästä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Olemassa olevia rakennuksia on vuosien myötä korjattu mahdollisuuksien mukaan ja uusia rakennettu, mm. sauna vuonna 2006.

Yli 170-vuotias maamerkki Regina-koulu (toimi Anjalan pitäjäkouluna 128 vuosina 1803-1931) jatkaa elämäänsä opinahjona liki 80 vuoden tauon jälkeen Nuorisokeskus Anjalan tiloina, joissa järjestetään päiväkodeille ja koululaisille on tarjolla ohjelmaa aina sadunomaisista seikkailuista leirikouluihin ja päiväretkiin. Nuorille ja aikuisille järjestetään ympäristövastuullisuutta edistäviä koulutuksia ja virkistyspäiviä. Lisäksi Ympäristökoulu Regina järjestää jokaiselle Kouvolan nelosluokalle kaksi opetussuunnitelmaa tukevaa ympäristökoulupäivää lukuvuoden aikana. Kansainvälinen nuorisotyö

Yksi toiminnan muoto ovat kansainväliset työleirit. Nuoret tulevat leireille kahdeksi viikoksi, tekevät erilaisia tehtäviä, muun muassa lapsille ohjelmaa, puutarhatöitä, rakentavat pieniä asioita ja ennen kaikkea tutustuvat suomalaiseen kulttuuriin, kertoo Kirsi Sali. Leiri on vapaamuotoista tutustumista, työpäiviä, illanviettoja yhdessä suomalaisten vapaaehtoisten kanssa sekä pieniä retkiä lähialueen kohteisiin, esim. Kouvola-Kotka.

Kesäaikaan kansainvälisiä ryhmiä käy jonkin verran ja useita kieliä soljuu ympärillä, sanoo kehittämispäällikkö Kirsi Sali

Palaute näiltä ryhmiltä on ollut todella hyvää. He kehuvat kuinka heistä pidetään hyvää huolta, työtehtävät ovat vaihtelevia ja tunnelma rento. Annamme heille erilaisia projekteja, joista he voivat valita mieleisensä. Yleensä kaikki tehtävät tulevat tehdyiksi.

leiriläiset.jpg

Työleiriläiset 2019

"Everyday we had different tasks to preserve the center. We worked in the garden and painted the walls of some buildings, but there was one task we never thought we could do: we had to build a fence around an one hundred years old tree to protect people from the falling branches." Anjalan historiallinen kartano

kartano.jpg

Suurelle yleisölle kenties tunnetuin alueen rakennuksista on historiallinen Anjalan kartano, joka toimi museona vuoteen 2009.

Kun Museovirasto sulki kartanomuseon vuonna 2009, se koettiin isona menetyksenä ja haluttiin jo heti siinä kohtaa vaikuttaa siihen, että se avataan uudelleen. Etsittiin kanavia, miten se saataisiin osaksi Nuorisokeskuksen toimintaa. Rakennuksen omistaja Senaatti-kiinteistöt pisti kartanon myyntiin vuonna 2014, jolloin museoesineet vietiin tiloista pois. Regina-säätiö osti Anjalan kartanon vuonna 2017 ja siinä vaiheessa tehtiin vuokrasopimus, että Nuorisokeskus Anjalan taustaorganisaatio Ankkapurhan kulttuurisäätiö tulee vuokralle kartanoon ja hoitaa sitä kuin omaansa, valottaa Kirsi Sali kartanon nykyhistoriaa.

Nyt kulttuurisäätiö kehittää kartanon toimintaa ja huolehtii sen kunnosta museoviraston valvonnassa.

Teemme kunnostustöitä tarpeen ja varojen mukaan niin, että paikat ovat turvallisia yleisölle kävellä. Vuonna 2019 kunnostettiin parvekkeet ja ulko-ovet ja nyt keväällä 2020 tavoitteena on maalata julkisivu touko-kesäkuussa, Kirsi Sali kertoo. Myös sisätiloissa tehdään korjaustöitä, jotka ovat tarpeen, että paikat säilyvät kunnossa.

Erittäin positiivinen uutinen saatiin vuonna 2018, kun Ankkapurhan kulttuurisäätiö sai Leader-rahoitusta kartanon toiminnan kehittämiseksi Pohjois-Kymen Kasvu ry:ltä ja Ely-keskukselta. Tähän 2-vuotiseen hankkeeseen saatu 127 000 euroa on jo poikinut kartanoon muun muassa näyttelytoiminnan kehittämistä ja lisätyn todellisuuden sovelluksen.

Tavoitteena on, että kesällä 2020 pidämme viikottaisia opastettuja kartanokierroksia koko kesän ajan. Kiertelemme kartanossa ja esittelemme virtuaalihuoneessa sitä, millaista kartanossa aikoinaan oli, Kirsi Sali kertoo.

Näyttelytoimintaa kartanossa on pidetty pienimuotoisena kulttuurisäätiön toimesta, ensisijaisesti kartanon historiasta kertovia näyttelyitä. Kesällä 2018 kutsuttiin Anjalankosken Taideseura ry pitämään kartanossa koko kesän kestävän näyttelyn ”Paluu juurille”. Se ennakoi seuran 40-vuotisjuhlia vuonna 2020.

kartano3.jpg

Anjalankosken Taideseura ry:n vuosinäyttelystä vuodelta 2018. Kesällä 2019 näyttely oli avoinna Kouvolan asuntomessujen ajan. Mukana olivat Anjalankosken Taideseura ry sekä vapaamuotoinen TAIHAT-ryhmä. Molemmilla näyttely oli myyntinäyttely.

jullarikuva.jpg

Anjalankosken Taideseura ry:n julistekuva vuoden 2019 myyntinäyttelyyn. Työ on Marja Ahtiaisen posliinimaalaus.

Kesän 2020 näyttelyt ovat poikkeustilanteen vuoksi vielä avoinna, mutta Anjalankosken Taideseura ry:llä on 40-vuotisnäyttely heinäkuussa ja TAIHAT-ryhmä pitää oman näyttelynsä ”TAIHAT luovasti Reginassa” Regina-koulussa 8.-26.7. Molemmat näyttelyt ovat avoinna joka päivä 12-18.

Anjalankosken Taideseura ry on ollut perustamisestaan lähtien vuonna 1980 mukana myös Makasiinikahvilan näyttelytoiminnassa. Seuran oman näyttelytoiminnan lisäksi seuralaiset olivat mukana valitsemassa valtakunnallisia taiteilijoita sekä avustivat näyttelyiden pystytyksessä.

makasiinikahvila.jpg

Kesän 2020 toiminnassa uutta puistokonsertit

Ankkapurhan kulttuurisäätiö järjestää alueella myös erilaisia tapahtumia. Vuosina 2015-2016 ulkonäyttämöllä esitettiin paikallisen muusikon Jouni Sjöblomin säveltämä kansanooppera Kustaan sota 1788-1790.

kustaan-sota.jpg

Kouvolan asuntomessujen aikana 2019 järjestettiin elokuvaesityksiä ulkonäyttämöllä ja yhteisillallisia puistossa.

Vuonna 2020 elokuuksi on ideoitu paikallisen tuotantoyhtiön ML Live Music Oy:n kanssa kolme puistokonserttia, joihin liput ovat jo myynnissä verkossa.

Kustaan Sodan aikainen katsomo pystytetään upeaan rantamaisemaan uudelleen.

katsomo.jpg

9.8.2020 Arja Koriseva

16.8.2020 Tuure Kilpeläinen

23.8.2020 Maarit ja Sami Hurmerinta Kaikille avoin Frisbeegolf -rata kartanon ympärillä

Inkeroisten Latu on rakentanut Suomen Ladun avustuksella kartanon ympäristöön kaikille avoimen Frisbeegolf-radan. Suuri kiitos lankeaa myös alueen yrityksille, jotka ovat myös tukeneet radan rakentamista.

Rata on harvinainen Suomessa, sillä harvoin harrastajat pääsevät heittämään tällaisessa kartanomiljöössä, kertoo Kirsi Sali. Rata on avoinna myös talvella, riippuen tietysti siitä kuinka syvässä hangessa harrastajat haluavat kahlata, nauraa Kirsi Sali.

frisbee.jpg

Näissä maisemissa kartanon ympäristössä on mukava ulkoilla ja heittää frisbeegolfia.

Julkaistu: 30.4.2020